Ajankohtaista
Palautepalvelussa huoltokatko 2.6. (30.5.2025 09:40)
Palautepalvelussa on huoltokatko maanantaina 2.6.2025 klo 15:30 - n. 16:00.
Palaute: Joukkoliikenne Föli - Aikataulut ja reitit
Tunniste:
276000
Luontipäivä: 8.12.2019
Luontipäivä: 8.12.2019
hei!
Asun Turun Hirvensalossa ja valitukseni koskee linjaa 56 kaupungista Hirvensaloon päin.
Olen syksyn aikana jo kolme kertaa odotellut bussia aivan turhaan ja vuoro on jäänyt välistä pois kokonaan tai sitten bussi ajelee aivan omia aikatauluaan eikä noudata virallisia aikatauluja. Viimeksi torstaina 5.12 odottelin Samppalinnan pysäkillä klo 16.50-17.20 56 vuoroa, jonka tulisi olla siinä 17.05.
Jouduin turvautumaan bussiin no 50 joka lähtee Hansakeskuksen edestä. Kävellessäni Aurakadun pysäkin kautta klo n. 17.25 vuoroa 56 ei vieläkään kuulunut ja näytti jäävän välistä pois kokonaan.
Mittani täyttyi, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin on käynyt.
Seuraan fölistä aikatauluja sähköisesti mutta opetuksena on, että en enää luota lainkaa 56 busseihin, jotka lähtevät kaupungistä saarelle päin.

Käsittely
Tila:
Käsitelty
Hei. Kiitos palauteestanne. Kuljettajat ovat kertoneet, että 55 ja 56 aikatauluissa on melko mahdoton pysyä olemme pahoillamme tapahtuneesta. Ystävällisin terveisin Turun Kaupunkiliikenne Oy
Hei,
kiitos palautteestanne. Se on toimitettu eteenpäin liikennöitsijälle käsittelyyn.
Ystävällisin terveisin,
Turun seudun joukkoliikenne Föli