Ajankohtaista
Kesäloma (16.6.2025 08:00)
Palautteiden vastauksissa voi esiintyä viivettä henkilöstön kesälomien aikana 23.6.-1.8.
Palaute: Ympäristö - Luonnonvaraiset eläimet
Tunniste:
285226
Luontipäivä: 9.5.2020
Luontipäivä: 9.5.2020
Onko oikein ruokkia lintuja pienkerrostalon alimman kerroksen patiolla? Ruokinta on tuonut pihaan lauman puluja ja myöskin monia fasaaneja? Onko siis sallittua?
Käsittely
Tila:
Käsitelty
Kiitos kysymyksestä. Lähtökohtaisesti järkevä lintujen talviruokinta omalla pihalla on sallittua, tähän aikaan vuodesta lintuja ei kuitenkaan pitäisi ruokkia. Liitän oheen ympäristönsuojelun laatiman ohjeistuksen.
Lintujen talviruokinta Turun kaupungin alueella
Saako lintuja ruokkia?
Turun kaupungin terveydensuojelujärjestys 2018 asettaa ruokinnalle tiettyjä reunaehtoja sitä kuitenkaan kokonaan kieltämättä. Lintujen ruokinta on sallittu vain kiinteistön tai alueen omistajan tai haltijan luvalla. Jos lintuja ruokitaan, tulee se järjestää niin, että vahinkoeläimet eivät pääse ruokintapaikalle. Jos ruokinta aiheuttaa haittoja, se pitää lopettaa. Lisäksi terveydensuojelujärjestys toteaa, että vahinkoeläinten kuten rottien torjunta on kiinteistön omistajan vastuulla. Taajama-alueilla noudatettavassa järjestyslaissa lintujen ruokinnasta ei ole mainintaa.
Lähtökohta on, että omalla pihalla ruokinta on sallittu, kunhan siitä ei aiheudu terveys- tai muuta haittaa muille ihmisille tai eläimille. Taloyhtiöt päättävät itse, saako niiden alueella ruokkia lintuja.
Kaupungin alueella keskustassa puistot mukaan luettuna ruokkiminen on kielletty. Keskusta-alueen ulko-puolella, esim. lähiöissä, pätevät muuten samat säännöt, mutta oikein hoidetun, pienimuotoisen ruokinnan pidolle kaupungin puistometsässä voi saada luvan kaupungin ympäristönsuojelusta.
Kaupungin luonnonsuojelualueilla lintuja ei saa ruokkia.
Miten ruokkia oikein?
Lintujen ruokkiminen on monelle tärkeä harrastus. Se hyödyttää ruokittavia lintuyksilöitä, mutta toisaal-ta mahdollistaa tautien leviämisen ruokittavien keskuudessa ja saattaa myös vääristää esim. lajisuhteita.
Lintujen talviruokinnassa tulee noudattaa ainakin seuraavia ohjeita:
- Lintuja ei saa ruokkia pesimäaikaan. Pesimäaikainen ruokinta mm. aiheuttaa poikasille kasvuhäi-riöitä, kun emot kantavat niille ihmisen tarjoamaa yksipuolista ravintoa luonnollisen hyönteisravinnon sijaan.
- Talviruokinnan voi aloittaa maan jäätyessä tai saadessa lumipeitteen, ja sitä tulee jatkaa siihen asti, kunnes maa on jälleen sula. Sulan maan aikaan lintuja ei pidä ruokkia.
- Ruokinnassa tulee käyttää automaatteja ym. ruokintalaitteita, joissa linnut eivät pääse ulosta-maan ruuan joukkoon.
- Maahan varissut ruoka ja muut roskat tulee siivota säännöllisesti pois, sillä ne houkuttelevat helposti pikkujyrsijöitä ja edesauttavat lintujen tautien leviämistä. Myös ruokintatelineen rakenteita on syytä puhdistaa ja desinfioida erityisesti, jos ruokinnan läheisyydessä alkaa näkyä sairaita lin-tuja.
- Ruuan tulee olla linnuille tarkoitettua. Ihmisten ruuantähteet, kuten leipä, eivät ole linnuille suositeltavaa ravintoa.
Yksityiskohtaista tietoa lintujen talviruokinnasta tarjoaa mm. Birdlife Suomi:
http://birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml
Ystävällisin terveisin,
Emma Kosonen
luonnonsuojelutarkastaja
Turun kaupunki
Kaupunkiympäristötoimiala
Luvat ja valvonta -palvelualue
Ympäristönsuojelun yksikkö