Palaute: Joukkoliikenne Föli - Bussit, matkustaminen ja asiakaspalvelu
Tunniste:
437813
Luontipäivä: 10.4.2025
Luontipäivä: 10.4.2025
Hei , tänään klo 13.30 bussi numero 71 matkalla Syvälahden koululta Maanpäähään ei päästänyt kolmasluokkalaisia bussista ulos Arolanlähteen kohdalla vaikka lapset painoivat nappia ja oma lapseni oli käynyt kysymässä kuskilta voiko pysähtyä. Kuski oli vastannut "nyt ei pysähdytä koska en kuullut" ja jättänyt lapset jonnekin Maanpäähän johtavalle tielle. Itkevä lapseni sieltä soitti ja kertoi ettei kuski päästänyt heitä ulos omalla pysäkillä. Toivottavasti selvitätte asian jotta jatkossa koululaisbussien kuski katsoo ja kuulee stop-merkin.
Lisätiedot
Käsittely
Tila:
Käsitelty
Hei,
kiitos palautteestanne ja pahoittelut tilanteesta, joka on aiheuttanut lapsellenne turvattomuutta ja harmia.
Olemme selvittäneet asiaa kyseisen vuoron kuljettajan kanssa, mutta hän ei valitettavasti muistanut tarkasti mainittua tapahtumaa. On myös mahdollista, että tapahtuma on koskenut eri päivää tai toista kuljettajaa, sillä kyseinen henkilö ei aja linjaa säännöllisesti. Kuljettaja kuitenkin vakuutti, ettei hänen aikomuksenaan ole koskaan jättää matkustajia – saati lapsia – kyydistä ilman syytä, ja hän oli aidosti pahoillaan siitä, jos hänen toiminnastaan on syntynyt tällainen kokemus.
Ymmärrämme hyvin, että lapsen kokema hätä ja epävarmuus tilanteessa on vanhemmalle erittäin huolestuttavaa. Tällaisten tapausten estämiseksi pyrimme muistuttamaan kuljettajiamme erityisesti koululaislinjojen erityispiirteistä ja niiden vaatimasta tarkkuudesta, esimerkiksi pysäytysmerkin havaitsemisessa ja lasten kanssa kommunikoinnissa.
Kiitos vielä, että toit asian tietoomme. Kaikki palaute on meille tärkeää ja auttaa kehittämään palveluamme turvallisemmaksi ja sujuvammaksi kaikille matkustajille – etenkin nuorille.
Ystävällisin terveisin,
Turun Kaupunkiliikenne Oy

kiitos palautteestanne. Se on toimitettu eteenpäin liikennöitsijälle käsiteltäväksi.
Ystävällisin terveisin,
Turun seudun joukkoliikenne Föli