Aktuellt
Kesäloma (16.6.2025 08:00)
Palautteiden vastauksissa voi esiintyä viivettä henkilöstön kesälomien aikana 23.6.-1.8.
Feedback: Kollektivtrafiken Föli - Bussar
ID:
310619
Skapats: 19.3.2021
Skapats: 19.3.2021
No johan nyt on…… Onko Tuomiokirkon pysäkki jotenkin ongelmallinen tai heikosti havaittava/muistettava, kun jo toisen kerran pienen ajan sisään minut jätetään pysäkille. Ja olen kyllä reilusti käsi ojossa pysäyttämisen merkiksi. Myös sää oli hyvä, ei olisi pitänyt olla huonoa näkyvyyttä.
Edellinen kerta tais olla viime kuussa, mutta siitä sain juteltua esimiehen kanssa. Tämä tapahtui linjalla 30. Tällöin myös juttelin seuraavan auton kuljettajan kanssa, joka sanoi, että kyllä siinä pysäkillä näkee jo kaukaa, onko siinä joku. Ja silloin oli vielä hämärämpää kuin nyt.
Nyt oli kyseessä linja 50, noin klo 16, torille päin menevä auto. Auto kääntyy Hämeenkadulta suoraan keskikaistalle ja vaan jatkaa matkaansa, vaikka lopulta jo heilutan kättä, kun ei ala vaihtaa bussikaistalle. Ohi vaan meni. Eikö muka nähnyt pysäkillä olevaa ihmistä??? Aika heikosti, jos näin. Kuskista ehdin nähdä sen verran, että oli nainen, tummat, olkapäille ulottuvat hiukset. Olisikohan ollut silmälasit, maski ainakin oli.
Entä jos minulla olisi ollut jokin tärkeä meno, jolla olisin sopivasti päässyt juuri tällä autolla paikalle? Melkoista huolimattomuutta. Ja lisää odotusta. Olisin saanut seistä pysäkillä vaikka kuinka kauan, ellen olisi mennyt 56:een, jolloin jouduin kävelemään aika pitkän matkan pysäkiltä kotiin. 50:llä olisin päässyt kotitaloni eteen.
Vastaukseksi en halua pahoitteluja, vaan selityksen, miksei kuljettaja pysähtynyt.
Myös tänä korona-aikana olisi kiva, jos jokaisella pysäkillä olisi roskis. Ei ole kivaa kuljetella maskia ympäriinsä ennen kuin pääsee kohteeseen.

Ytterligare information
50
Ylioppilaskylä-Kauppatori
16.00
18.3.2021
Tuomiokirkko
Ylioppilaskylä-Kauppatori
16.00
18.3.2021
Tuomiokirkko
Behandling
Status:
Behandlat
Hei ja kiitos palautteestanne. Kyseisen vuoron kuljettajan kertoi, että Hämeenkadulta kohti Tuomiokirkko-puistoa käännyttäessä kuljettajan tulee huomioida ko. risteyksessä mm. pitkän telibussin aiheuttamat vaaratilanteet, suojatietä mahdollisesti ylittävät jalankulkijat ym. Tuomiokirkkopuiston paikallisliikenteen ja kaukoliikenteen pysäkit saattavat aiheuttaa sekaannusta kyytiin pyrkiville.
Kättä kannattaa heiluttaa pysäkillä pysähtymismerkkinä niin kauan, että kuljettaja laittaa vilkun päälle merkkinä siitä, että hän on huomannut pysäkiltä kyytiin pyrkivän matkustajan. Yhteistyöterveisin Turun Kaupunkiliikenne Oy

Hei,
kiitos palautteestanne. Se on toimitettu eteenpäin liikennöitsijälle käsittelyyn.
Ikävä kuulla, ettei bussi pysähtynyt!
Ystävällisin terveisin,
Turun seudun joukkoliikenne Föli